Huhtikuun 2026 tavaramerkki: Taimi
Mallisto saa kasvaa tavaramerkin suojaamana
Veken Taimi oli vahva jo syntyessään. Se saa kasvaa ja voimistua rauhassa, koska Taimi-nimi rekisteröitiin huhtikuussa 2025 Veke Home Oy:n tavaramerkiksi huonekalujen tavaramerkkiluokassa.
– Tunnistimme suojauksen tärkeyden, olemmehan satsanneet paljon Taimi-tuotesarjan menestyksen eteen varsinkin tuotekehityksessä ja markkinoinnissa. Olisi iso vahinko, jos joku alkaisi käyttää harhauttavasti meidän työmme tulosta, sanoo Veken markkinointi- ja brändijohtaja Sanna Huovinen.
Tavaramerkki antaa Vekelle työrauhan kotimaisen tuotesarjan kehittämiseen ja kannustaa sen laajentamiseen. Lyhyessä ajassa Taimi-mallistosta on muodostunut tärkeä sarja ranualaiselle huonekalu- ja sisustusyritykselle.
Yritys on joutunut puolustamaankin yksinoikeuksiaan Taimi-merkin käyttöön.
– Kun on rekisteröidyn tavaramerkin suoja, puolustaminen on huomattavasti helpompaa. Neuvotellen on päästy sopuun.
Lue Taimin koko tavaramerkkitarinaAvautuu uuteen välilehteen
Kuukauden tavaramerkin valinta
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) valitsee kerran kuukaudessa kuukauden tavaramerkin. Se valitaan edellisenä vuonna kyseisen kuukauden aikana rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta. Eli huhtikuun 2026 tavaramerkki on valittu huhtikuussa 2025 rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta.
Valinnan tarkoituksena on esimerkkien avulla kertoa tuotteiden ja palveluiden suojaamisen hyödyistä ja tärkeydestä. Kuukauden tavaramerkeiksi valitaan mahdollisimman erilaisia tavaramerkkejä eri tavara- ja palveluluokista. Valintaan vaikuttaa myös tavaramerkin erottamiskyky ja muu esimerkillisyys.
Tutustu myös muihin kiinnostaviin kuukauden tavaramerkkeihin.Avautuu uuteen välilehteen
Tavaramerkin hakeminen on helppoa
Tavaramerkin hakijan kannattaa aluksi miettiä, onko tavaramerkki erottamiskykyinen. Sen jälkeen kannattaa varmistaa tietokannoista, ettei samankaltaista merkkiä tai toiminimeä ole jo rekisteröity samankaltaisille tuotteille. Lopuksi pitää vielä määritellä ne tuotteet ja palvelut, joissa merkkiä aikoo käyttää. Tavaramerkit haetaan helposti sähköisen asiointipalvelun kautta.
Lisätietoja ja -ohjeita tavaramerkin hakemiseen.
Tietoa tavaramerkeistä
Tavaramerkki on tunnusmerkki, joka erottaa tietyn yrityksen tavarat ja palvelut muiden vastaavista. Tavaramerkki toimii siis markkinoilla erottamisvälineenä. Tavaramerkkiä kutsutaan myös brändiksi. Tavaramerkki voi olla esimerkiksi pelkkä sana, logo tai iskulause.
Tavaramerkkitietopalvelu
Tavaramerkkitietopalvelusta löytyy tietoja kansallisista tavaramerkeistä ja Suomea koskevista kansainvälisistä rekisteröinneistä. Siirry Tavaramerkkitietopalveluun.Avautuu uuteen välilehteen
Tavaramerkkitilastot
PRH julkaisee kattavia tilastoja tavaramerkeistä.
Saatavilla ovat muun muassa:
- kansallisten hakemusten määrät ja kansainväliset rekisteröinnit
- hakemusten määrät maakunnittain, tavaramerkkiluokittain ja maittain
- suurimmat tavaramerkkien omistajat.
Siirry tavaramerkkitilastoihin.
Lisätietoja:
Tuulimarja Myllymäki, johtava neuvontalakimies
tuulimarja.myllymaki(at)prh.fi