Kun hyödyllisyysmallisuoja rantautui Suomeen
Hyödyllisyysmallisuoja on toteutettu eri maissa hieman eri muotoisena, monessa maassa sitä ei ole otettu lainkaan käyttöön. OECD-maista hyödyllisuusmallisuoja löytyy Saksan lisäksi esimerkiksi Ranskasta, Tanskasta ja Virosta mutta ei Englannista, Yhdysvalloista, Norjasta ja Ruotsista.
Saksassa hyödyllisyysmallisuoja otettiin käyttöön jo vuonna 1891, Japanissa vuonna 1905 ja muutamassa muussakin maassa vielä ennen sotia. Varsinainen renessanssi koettiin kuitenkin vasta 1990-luvun alussa, jolloin moni maa - Suomi mukaan lukien - otti sen käyttöön.
Ensiaskeleet uudella maaperällä
Kun 1960-luvulla pohjoismaissa asetettiin toimikunnat pohtimaan yhtenäisen mallisuojal ainsäädännön toteuttamista, komiteat ottivat kantaa myös hyödyllisyysmalliin. Suomessa asiassa ei kuitenkaan vielä tuolloin katsottu tarpeelliseksi edetä. Muun muassa Ruotsin komitean mietinnössä katsottiin, että keksinnöt, jotka eivät ole patentilla suojattavissa, ovat niin yksinkertaisia, että jokainen alan ammattimies pystyy sellaisen tekemään.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin asia tuli kuitenkin uudestaan ajankohtaiseksi. Kauppa- ja teollisuusministeriön asettama hyödyllisyysmallitoimikunta antoi lausuntonsa vuonna 1986 ja PRH:n hyödyllisyysmallin vaikutuksia selvittelevä työryhmä mietintönsä vuonna 1988. Lähinnä saksalaistyyppinen suojamuoto oli tällöinkin selvitysten lähtökohtana. Hyödyllisyysmallin tarpeellisuutta, muotoa, suhdetta muihin suojamuotoihin sekä vaikutusta pohdittiin.
Nimityksenä "hyödyllisyysmalli" on hieman ongelmallinen, mutta parempaakaan ei ole keksitty meillä eikä muuallakaan. Kyseessähän on suoja tekniselle keksinnölle, mutta kun nimessä on sana malli, niin ajatukset johtivat ainakin alitajuisesti patentin sijaan mallisuojaan. Näin käy usein vieläkin. Hyödyllisyysmallilain aikaansaaminen tai mallioikeuslain muuttaminen olivatkin tuolloin meillä vaihtoehtoisia ratkaisumalleja.
Nopea ja edullinen
Mallisuoja suojaa muodon, mutta entä jos haettavan mallisuojan kohteessa on myös jokin tekninen ratkaisu niin voisiko sillekin saada suojan? Patentti vaikutti tähän tarkoitukseen liian kalliilta ja käsittelyprosessi liian pitkältä. Tarve oli siis yksinkertaiselle tekniselle keksinnölle saatava suoja, jonka saisi edullisesti ja nopeasti.
Ratkaistavia kysymyksiä tämän toteuttamiseksi olivat, miten hakemus tutkitaan, mikä olisi suoja-ajan pituus ja mikä olisi vaadittava keksinnöllisyystaso sekä miten arvioida suojapiiriä. Ymmärrettävästi päädyttiin hyvin pian siihen, että keksinnöllisyyttä ei tutkita, muutoinhan kaksi tärkeintä tavoitetta - nopeus ja edullisuus - eivät toteutuisi. Suojan pätevyys keksinnöllisyyden osalta jäi siten kokonaan hakijan vastuulle.
Toteutetussa ratkaisussa hakijalla on tosin mahdollisuus (samoin kuin kolmannellakin osapuolella) pyytää virastolta hyödyllisyysmallitutkimusta, jossa selvitetään lähin tekniikan taso, mutta ei anneta lausuntoa uutuudesta tai keksinnöllisyydestä. Hakijalla on kuitenkin päätäntävalta siihen, miten hän tutkimustulosten suhteen menettelee. Rekisteröidyn hyödyllisyysmallin osalta kolmannella osapuolella on puolestaan mahdollisuus tehdä mitätöintivaatimus, jonka virasto tutkii, mutta vain sen materiaalin osalta, mitä vaatimuksen tekijä on virastolle toimittanut.
Selvänä pidettiin myös, että hakemukselle tehdään muoto- ja asiatarkastus: esimerkiksi tutkitaan, onko hakemuksessa täsmällisesti ilmaistuna se, mitä halutaan suojata, ja onko selitys niin selvä, että ammattimies voi sen perusteella käyttää keksintöä. Yksityisten hakijoiden kohdalla tosin ei aina ole kovin helppoa saattaa hakemus siihen kuntoon, että lain edellytykset näiltä osin täyttyvät, eivätkä asiamiehetkään aina ole ilahtuneita siitä huolellisesta työstä, mitä virastossa pyritään tekemään. Koska uutuutta ei tutkita, niin ehkä ajatellaan, että hakemus tulisi hyväksyä sellaisena kuin se on virastoon jätetty.
Hyödyllisyysmallin keksinnöllisyydestä vastaamisessa on hakijalla kuitenkin jo riittävästi vastuuta, joten niin hakijan kuin kolmannen osapuolen oikeuksien turvaamiseksi on perusteltua, että rekisteröity hyödyllisyysmalli on muodolliselta puoleltaan kaikin puolin kunnossa.
Keksinnöllisyystason määrittelyä
Koska tarkoitus oli luoda suojamuoto hyvin yksinkertaisille keksinnöille, niin siitä seurasi varsin ymmärrettävästi ajatus, että vaadittava keksinnöllisyystaso ei voi olla yhtä korkea kuin patentilla. Tämä ero keksinnöllisyystasoissa ratkaistiin lakitekstissä niin, että kun patentoitavalta keksinnöltä vaaditaan uutuuden lisäksi olennainen ero ennestään tunnettuun nähden, niin hyödyllisyysmallille riittää selvä ero .
Mikä merkitysero näillä kahdella käsitteellä sitten oikeasti on, onkin mielenkiintoista, koska keksinnöllisyyttä ei voi mitata metrimitalla. Viraston tutkijainsinööri arvioi työkseen keksinnöllisyyttä ja on oppinut (mikäli hän on käsitellyt paljon erilaisia hakemuksia), että olennainen ero on erilainen erilaisilla tekniikan alueilla, ainakin jos tätä eroa pyrkii hahmottamaan kuvitteellisella mittatikulla.
Entä voidaanko näitä kahta käsitettä - olennainen ero ja selvä ero - edes teoreettisesti mitoittaa toisiinsa nähden, kun kumpikaan ei määrittele mitään kvantitatiivista? Tästä vallitsee erilaisia käsityksiä. Esimerkiksi Saksan korkein oikeus on vuonna 2006 ja vastaavasti Itävallan korkein oikeus on vuonna 2010 antanut päätöksen, jonka mukaan näiden kahden keksinnöllisyystasoa kuvaavan vastaavan käsitteen välillä ei voida tehdä eroa.
Suomessa tähän kysymykseen saataisiin oikeuskäytäntöä, jos meille tulisi oikeuteen keksintö, jolle olisi myönnetty samoin vaatimuksin sekä patentti että hyödyllisyysmallisuoja, ja patentti mitätöitäisiin olennaisen eron puuttumisen johdosta, jolloin hyödyllisyysmallin kohdalla jouduttaisiin ottamaan kantaa selvän eron vaatimukseen. Tällöinkin jatkossa eteen tulevat tapaukset olisivat todennäköisesti niin yksilöllisiä ja monihaaraisia, että yleispätevää selvyyttä asiaan ei kuitenkaan helpolla saataisi.
Sanoma siitä, että hyödyllisyysmalli on tarkoitettu yksinkertaisille keksinnöille, toistuu lain valmisteluteksteistä alkaen kaikkialla niin, että helposti unohtuu hyödyllisyysmallisuojaa voitavan hakea kaikille keksinnöille, myös monimutkaisille, menetelmiä ja muutamia muita rajoituksia lukuun ottamatta. Keksinnöllisyystason määrittelyä onkin tavallisesti pohdittu vain hyvin yksinkertaisten keksintöjen pohjalta.
Toisaalta vaadittava keksinnöllisyystaso sellaisena, kun kadunmies sen omalla tavallaan näkee, vaihtelee tekniikan eri alueilla: yksinkertaisissa keksinnöissä se näyttää matalammalta ja korkean teknologian keksinnöissä se näyttää korkeammalta, kummankin ollessa sinänsä yhtä arvokkaita. Tästä herää kysymys, tarvitaanko oikeasti eri käsitettä määrittelemään vaadittavaa keksinnöllisyystasoa yksinkertaisella tekniikan alueella, vai pärjättäisiinkö yhtä hyvin samalla käsitteellä, oli se mikä tahansa? Vanhaa sananpartta mukaillen: ei termi asiaa pahenna, ellei asia nimeä.
Kolmantena ratkaistavana asiana oli suojan kesto. Koska ajatus oli luoda yksinkertaisille keksinnöille nopea ja edullinen suojamuoto, katsottiin että suoja-aika voisi vastaavasti olla lyhyempi. Se onkin patentin 20 vuoden sijaan hyödyllisyysmallilla nykyisellään enintään 10 vuotta.
Virastossa
Virastossa hyödyllisyysmallin käsittelystä vastasi pitkään hyödyllisyysmallijaosto, jossa oli jaostopäällikkö, toimistosihteeri ja päätoiminen tutkijainsinööri tarvittaessa mahdollisine avustajineen. Erikseen pyydettävät uutuustutkimukset ja mitätöintivaatimukset käsittelivät (ja käsittelevät edelleenkin) asianomaisen tekniikan alueen tutkijainsinöörit.
Pitkään palvelleen hyödyllisyysmallitutkijan, joka oli siirtynyt tehtävään tutkijainsinöörin kokemuksella, siirryttyä eläkkeelle vuoden 2009 paikkeilla, käytiin keskustelua siitä, miten tutkimus jatkossa hoidetaan. Esitettiin näkökantoja, että koska uutuutta ja keksinnöllisyyttä ei tutkita, ei tutkijan tarvitsisi olla tutkijainsinööri. Toisaalta nähtiin, että vaikka uutuustutkimusta ei tehdä, edellyttää hakemuksen asiatutkimus tutkijainsinöörin kokemusta, usein vieläpä tekniikanalakohtaistakin. Myös tekniikan alueiden kirjo, jolle hyödyllisyysmallihakemuksia jätettiin, oli laajentunut.
Niinpä yhden kokopäiväisen hyödyllisyysmallitutkijan sijaan muodostettiin hyödyllisyysmalliryhmä, johon kuului 7-8 eri aloja edustavia tutkijainsinöörejä, jotka tutkivat hyödyllisyysmalleja kukin osa-aikaisesti. Tämä ratkaisu on osoittautunut onnistuneeksi. Näin hyödyllisyysmalliosaaminen saatiin virastossa myös laajemmalle pohjalle. Säännöllisissä ryhmäkokouksissa on myös mahdollista keskustella yhdessä ongelmakohdista, kehittää käsittelyproseduureja sekä yhtenäistää käytäntöjä, mikä tavoite on ollut jo pidempään tärkeä patenttihakemusten käsittelyssä.
Katse menneestä tulevaisuuteen
Uuden suojamuodon vaikutuksen arvioimeksi viraston käytännön toimintaan kolmesta skenaariosta: hakemuksia tulisi vuosittain 1000, 1500 tai 3000 kappaletta. Ensimmäisenä vuonna hakemuksia tuli lähes 800, mutta vähitellen vuosittainen hakemuskanta vakiintui 500 hakemuksen kummallekin puolelle.
Hakemukset jakautuivat eri tekniikan aloille, kuitenkin luonnollisesti mekaniikan alueille painottuen. Yksityisten keksijöiden tekemien hakemusten osuus on ollut noin puolet kaikista hakemuksista ja asiamiesten kautta tulleiden hakemusten osuus vastaavasti toinen puoli hakemuksista. 2000-luvulla tuli yrityksiltä ajoittain myös hakemuksia, joiden päätarkoituksena oli saada hakemus nopeasti julkiseksi.
Parina viimeisenä vuotena hakemusten määrä on kuitenkin laskenut. Syitä tähän voi olla monia yleisestä taloustilanteesta alkaen. Ehkä hyödyllisyysmallihakemuksen sijaan nyt tehdään useammin patenttihakemus: virastossa suoritettu uutuustutkimus on saatettu katsoa entistä tärkeämmäksi, patenttihakemuksen käsittelyajatkin ovat lyhentyneet ja myös mahdollisuus nopeutettuun käsittelyyn on olemassa. Hyödyllisyysmalli kun ei ole hallitsijan myöntämä yksinoikeus, joka on voimassa keksinnöllisyydestä riippumatta (kuten varhaisimmat patentit), vaan hakijan on itse ymmärrettävä, miten vahva hänen rekisteröity hyödyllisyysmallinsa riitatilanteessa on.
Hyödyllisyysmallista, sen piirteistä ja tarpeesta ylipäätään, on siis maailmalla erilaisia käsityksiä. Hyödyllisyysmalliin ei sovi analogia kimalaisesta, jonka ei fysiikan lakien mukaan pitäisi osata lentää, mutta jolle kukaan ei ole onneksi kertonut sitä. Tai ehkä ihan pikkuisen kuitenkin: suojamuoto on löytänyt paikkansa ja osoittanut tarpeellisuutensa, ja vuosittainen hakemusmäärä on ollut ihan viime vuosia lukuun ottamatta vakaa, vaikka alkuperäisiin ennustuksiin ei yllettykään.
Tärkeää on oivaltaa hyödyllisyysmallisuojan edut, nopeus ja edullisuus, tehdä hakemus yhtä huolella kuin patenttihakemuskin ja muistaa, että hakija on itse kokonaan vastuussa suojan vahvuudesta keksinnöllisyyden osalta. Hyödyllisyysmallisäädöksiäkin on ehditty uudistaa useaan otteeseen ja seuraava, mahdollisesti perusteellisempi uudistus on jo edessäpäin.
Blogin kirjoittajasta
Eero Bomanson toimi PRH:ssa vuosina 1979 – 2017, ensin tutkijainsinöörinä ja vuosina 1999 – 2017 perustieteiden ja sähkötekniikan tutkimusyksikön toimistopäällikkönä vastaten vuodet 2011 – 2017 hyödyllisyysmallien rekisteröintiprosessista.