Siirry suoraan sisältöön
Palvelut netissä
Yhteystiedot
Valikko

Tammikuun tavaramerkki: Sydänliiton kuviomerkki

Leikkisä ikoni tunnistetaan luotettavan järjestön merkiksi

Sydän herättää tunteita. Se on pidetty ja yleisesti käytetty tunnus. Kansanterveys-, potilas- ja edunvalvontajärjestönä toimivalla Sydänliitolla on sydämestä oma, selkeästi erottuva ja hyvin tunnistettava tunnuskuvionsa.

Sydänikoni muistuttaa Sydänliiton tavoitteesta, ettei yksikään sydänsairas jäisi sairautensa kanssa yksin ja että yhä harvempi sairastuisi. Liitto kehittää erilaisia tuotteita, palveluita ja yleishyödyllisiä menetelmiä, jotka perustuvat tieteelliseen tutkimukseen.

– Tutkittu tieto tuo luotettavuutta. Siksi on tärkeää, että meidän sydänkuviotamme käytetään vain meidän toiminnassamme ja se osataan yhdistää meihin. Kaikenlaisen harhaanjohtavan toiminnan kitkemiseksi halusimme varmistaa itsellemme yksinoikeuden sydänikonin käytölle, kertoo Sydänliiton tuotteista, palveluista ja viestinnästä vastaava johtaja Eeva Hietalahti.

Lue Sydänliiton kuviomerkin koko tavaramerkkitarina.Avautuu uuteen välilehteen

Kuukauden tavaramerkin valinta

Patentti- ja rekisterihallitus valitsee kerran kuukaudessa kuukauden tavaramerkin. Kuukauden tavaramerkki valitaan edellisenä vuonna kyseisen kuukauden aikana rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta. Esimerkiksi tammikuun 2024 tavaramerkki on valittu tammikuussa 2023 rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta.

Valinnan tarkoituksena on esimerkkien avulla kertoa tuotteiden ja palveluiden suojaamisen hyödyistä ja tärkeydestä.

Kuukauden tavaramerkeiksi valitaan mahdollisimman erilaisia tavaramerkkejä eri tavara- ja palveluluokista. Valintaan vaikuttavat myös tavaramerkin erottuvuus muista tavaramerkeistä.

Tutustu myös muihin kiinnostaviin kuukauden tavaramerkkeihin.Avautuu uuteen välilehteen

Tavaramerkin hakeminen on helppoa

Mieti ensin, onko tavaramerkkisi erottamiskykyinen. Varmista sen jälkeen tietokannoista, ettei samankaltaista merkkiä tai toiminimeä ole jo rekisteröity samankaltaisille tuotteille. Määrittele vielä ne tuotteet ja palvelut, joissa merkkiä aiot käyttää. Tee lopuksi hakemus sähköisesti.

Lisätietoa ja -ohjeita tavaramerkin hakemiseen.

Tulostettava versio Viimeksi päivitetty 05.01.2024