Siirry suoraan sisältöön
Palvelut netissä
Yhteystiedot
Valikko

Lokakuun tavaramerkki: Apetit

Tunnetun brändin hankinta avasi tien uusille markkinoille

Apetit-brändin Lännen Tehtaat hankki itselleen vuonna 1995. Nimensä yhtiö vaihtoi brändin mukaiseksi 2013. Hiukan päivitetty, nyt käytössä oleva Apetit-kuviomerkki rekisteröitiin tavaramerkiksi lokakuussa 2023. Myös aiemmin käytetty kuviomerkki on toistaiseksi voimassa. Apetit-sanamerkki on ollut tavaramerkkirekisterissä jo vuodesta 1990.

Apetit-kuviomerkki on suojattu myös EU-tavaramerkillä. Toistaiseksi brändi näkyy vähittäiskaupassa kuluttajille Suomessa ja Ruotsissa, joissa tuotteita markkinoidaan näkyvästi saman Apetit-brändin alla.

Apetit Oyj:n viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Miika Kemilä toteaa Lännen Tehtaiden hankkineen Apetitin myötä haltuunsa valmiiksi tunnetun ja luottamusta herättävän brändin, jolla on pitkä ja tavaramerkillä suojattu historia. Aineettoman omaisuuden suojaus on siksi tänäkin päivänä todella tärkeää.

Lue Apetitin koko tavaramerkkitarina.Avautuu uuteen välilehteen

Kuukauden tavaramerkin valinta

Patentti- ja rekisterihallitus valitsee kerran kuukaudessa kuukauden tavaramerkin. Kuukauden tavaramerkki valitaan edellisenä vuonna kyseisen kuukauden aikana rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta. Esimerkiksi lokakuun 2024 tavaramerkki on valittu lokakuussa 2023 rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta.

Valinnan tarkoituksena on esimerkkien avulla kertoa tuotteiden ja palveluiden suojaamisen hyödyistä ja tärkeydestä. Kuukauden tavaramerkeiksi valitaan mahdollisimman erilaisia tavaramerkkejä eri tavara- ja palveluluokista. Valintaan vaikuttavat myös tavaramerkin erottuvuus muista tavaramerkeistä.

Tutustu myös muihin kiinnostaviin kuukauden tavaramerkkeihin.Avautuu uuteen välilehteen

Tavaramerkin hakeminen on helppoa

Mieti ensin, onko tavaramerkkisi erottamiskykyinen. Varmista sen jälkeen tietokannoista, ettei samankaltaista merkkiä tai toiminimeä ole jo rekisteröity samankaltaisille tuotteille. Määrittele vielä ne tuotteet ja palvelut, joissa merkkiä aiot käyttää. Tee lopuksi hakemus sähköisesti.

Lisätietoja ja -ohjeita tavaramerkin hakemiseen.‍

Tulostettava versio Viimeksi päivitetty 01.10.2024