Siirry suoraan sisältöön
Valikko

Maaliskuun tavaramerkki: Stedi

Uudella tavaramerkillä tuttu tehtävä erottuu markkinoilla

Stedi on käteisrahahuolto- ja turvallisuuspalveluja tarjoavan Reila Palvelut Oy:n brändinimi palveluvartijalle. Hänen työstään noin 70 prosenttia koostuu turvallisuustehtävistä ja loppu muusta työstä. Stedi rekisteröitiin Reilan tavaramerkiksi maaliskuussa 2021.

– Brändäyksen keskeinen lähtökohta oli erottua omien nimien kautta turvallisuusmarkkinoilla, joilla yleisesti käytetään vain tiettyjä vakiintuneita tehtävänimikkeitä. Muutoksella pyrimme lisäämään palvelutarjontamme kaupallista kiinnostavuutta. Lisäksi halusimme herättää työntekijöiden mielenkiintoa puhuttelemalla heitä eri lailla ja tarjoamalla uusia väyliä alalle tuloon sekä hyviä koulutus- ja etenemismahdollisuuksia, kuvaa Reilan asiakkuus- ja myyntijohtaja Jussi Kauppinen .

Kun Reilassa aloitettiin erilaistuvan tuoteperheen rakentaminen, tavaramerkkien antama IPR-suoja nousi vahvasti esiin. Kauppinen toteaa, että juuri tavaramerkein varmistettiin brändimatkan turvallinen eteneminen.

Lue Stedi-tavaramerkin koko tarina.Avautuu uuteen välilehteen

Kuukauden tavaramerkin valinta

Patentti- ja rekisterihallitus valitsee kerran kuukaudessa kuukauden tavaramerkin. Kuukauden tavaramerkki valitaan edellisenä vuonna kyseisen kuukauden aikana rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta. Esimerkiksi maaliskuun 2022 tavaramerkki on valittu maaliskuussa 2021 rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta.

Valinnan tarkoituksena on esimerkkien avulla kertoa tuotteiden ja palveluiden suojaamisen hyödyistä ja tärkeydestä.

Kuukauden tavaramerkeiksi valitaan mahdollisimman erilaisia tavaramerkkejä eri tavara- ja palveluluokista. Valintaan vaikuttavat myös tavaramerkin erottuvuus muista tavaramerkeistä.

Tutustu myös muihin kiinnostaviin kuukauden tavaramerkkeihin.Avautuu uuteen välilehteen

Tavaramerkin hakeminen on helppoa

Mieti ensin, onko tavaramerkkisi erottamiskykyinen. Varmista sen jälkeen tietokannoista, ettei samankaltaista merkkiä tai toiminimeä ole jo rekisteröity samankaltaisille tuotteille. Määrittele vielä ne tuotteet ja palvelut, joissa merkkiä aiot käyttää. Tee lopuksi hakemus sähköisesti.

Lisätietoa ja -ohjeita tavaramerkin hakemiseen.

Tulostettava versio Viimeksi päivitetty 18.03.2022